22.10.2020 -

Pelin rakennukset – miten ne syntyivät?

Kaikkia pelin rakennuksia suunnitellessa on pyritty siihen, että jo rakennuksen ulkonäkö antaisi viitteitä sen toiminnallisuudesta. Kauppa piti saada näyttämään kaupalta ja pankki pankilta. Oman haasteensa toi myös rakennusten rajattu koko. Kaikki rakennukset piti saada mahtumaan keskenään edes suurin piirtein saman kokoiselle alueelle, että pelin kartta olisi helpompi koota. Samalla kuitenkin piti säilyttää rakennusten riittävä moninaisuus myös koon ja muodon puolesta. 

Spendwell-pankki 

Pankki on kuin Peliferian versio Ankkalinnassa sijaitsevasta Roope Ankan Rahasäiliöstä. Sen on tarkoitus olla omistajansa näköinen rakennus ja viestiä ennen muuta Sir Winston Cashwellin omaisuuden massiivisuudesta. Mahtailun hengessä pankin arkkitehtuuri on saanut vaikutteita muinaisten kreikkalaisten temppeleistä ja sen värit valkoinen, kulta ja viininpunainen kertovat varallisuudesta ja luksuksesta. Pankin päätykolmioon on upotettu omistajansa nimen mukaan kultainen W-kirjain. 

Pelittämö (Pelihalli) 

Pelihalli oli yksi vaikeimmista rakennuksista suunnitella. Todellisen maailman arcade-hallit löytyvät ulkoasultaan hyvinkin kirjavista rakennuksista, joten suoriksi esimerkeiksi niistä ei ollut. Bud Jetin omana rakennuksena pelihallista piti saada tarpeeksi muista erottuva, mutta Jetin kaltaiselle nuorelle yrittäjälle mahtaileva jättihalli ei olisi sopinut. Niinpä pelihalli on arkkitehtuuriltaan vaatimaton, mutta sai muista rakennuksista erottuvan värimaailman ja useita valoja. Pelihallin seinässä oleva hahmo on viittaus pelin tekijöihin, se on peräisin peliä tekevän FrostBit Software Labin vanhasta logosta ajalta, jolloin FrostBit oli nimeltään PLAB. 

NavettaÄssä (Maatila) 

NavettaÄssän ulkomuoto on tuulahdus menneestä. Maatilan pihapiiri pienine parsinavetoineen ja vanhanaikaisine rehutorneineen on aikanaan ollut tyypillinen ja on edelleen monen mummola tai usein auton ikkunasta bongattu näky. Nykyaikana NavettaÄssän kaltainen pieni, mutta toiminnassa oleva navetta on kuitenkin jo harvinaistuva. Uudet navetat ovat suurempia pihattonavetoita ja rehusiilotkin jokseenkin eri näköisiä. 

Mikämikämarket (Sekatavarakauppa) 

Mikämikämarketin todellisen maailman esikuva voisi olla mikä tahansa Suomen monista pienistä lähikaupoista. Marketista tehtiin kaksi versiota: maalaismaisempi ja lähiöön sopivampi versio, joista jälkimmäinen valittiin peliin. Hyvin tyypillinen kaupunkilähiön lähikauppahan olisi ollut kerrostalon pohjakerroksessa, mutta pelin toiminnan kannalta kaupat ja kotitalot piti erottaa omiksi rakennuksikseen. Niinpä kauppa sai hieman viime vuosituhatta henkivän pulpettikattoisen ulkomuotonsa. 

Työvoimala (Työkkäri) 

Samaan tapaan kuin kauppa, myös Työvoimala on saanut vaikutteita oikeastaan koko valtakunnan toimistorakennuksista. Työvoimala sai todellisen maailman vastineilleen uskollisesti monia muita rakennuksia hillitymmät värit ja melko vähän yksityiskohtia. Myös Työvoimalasta tehtiin kaksi versiota, pienemmän ja isomman paikkakunnan versiot. Peliin käyttöön tuli hieman uudempaa toimistorakentamista edustava isomman paikkakunnan versio. 

MyNOS-toimisto (Mainostoimisto) 

Peliferian mainostoimiston rakennus on jossakin funkkiksen ja modernien lasiseinäisten pääkonttorien välissä. Pankin ja pelihallin tapaan rakennuksen on tarkoitus heijastella omistajansa ominaisuuksia: mainostoimiston dynaaminen heppu tuskin viihtyisi tuhkanharmaassa toimistokuutiossa, mutta hepun urbaaniin meininkiin ei sopisi myöskään punainen tupa ja perunamaa. 

Varattavat tilat 

Peliferian kolme varattavaa tilaa, puisto, monitoimitalo ja seurantalo suunniteltiin ajatuksella, että muutamilla vaihtoehdoilla saataisiin maailmaan hyvin erilaisille toimialoille sopivia tiloja. Pelin toiminnan kannalta rakennukset eivät poikkea toisistaan, kysymys oli enemmän siitä, että tarjolla olisi ”tarinallisesti” erilaiseen toimintaan sopivia vaihtoehtoja. Yksikään näistä rakennuksista ei ole suora kopio mistään todellisen maailman paikasta, mutta monitoimitalolle ja seurantalolle on olemassa henkiset esikuvat. 

Asuinrakennukset 

Peliferian rakennuksista juuri asuinrakennukset ovat saaneet voimakkaimmin vaikutteita todellisen maailman rakennuksista. Yhtäkään ei ole kopioitu täysin todellisuudelle uskollisesti vaan rakennuksia on yksinkertaistettu pelin tyyliin sopivammiksi ja samalla muokattu kohti ”tyyppiesimerkkiä”, poispäin yksilöitävästä talosta. Ainakin Rovaniemellä liikkuva voi kuitenkin nähdä Peliferian asuinrakennuksissa jotakin hyvin tuttua. 

# # #